sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

AIKA PARANTAA


Seuraavat kuntavaalit 9.4.2017 ovat mm. koulutusvaalit. Niissä äänestetään Suomen tulevaisuudesta ja sivistyksestä. Haluan, että koulutusleikkaukset loppuvat, sillä mitä varhaisemmassa vaiheessa lapsen kasvatus ja opintopolku saadaan turvatuksi ja resurssit ajanmukaisiksi, sitä turvallisempaan aikuisuuteen voimme lapsemme lähettää. 

-Aika parantaa haavoja, mutta nyt on aika parantaa haavoja. 
- Mennään tekemään avointa ja osallistuvaa arvopäättämistä.
- Sijoitus varhaislapsuuteen kantaa koko perhettä ja hyvinvoivaa    

  kaupunkilaista kauas tulevaisuuteen.

- Kasvatus ja sivistys ovat peruspalveluita, joita pitää tukea 

  hyvinvoinnin turvaamiseksi.

- Vanhus on ihminen – muista.



Olen luokanopettaja Metsäkylästä. Työpaikkani on ollut erinomainen Ylöjärven Yhtenäiskoulu jo vuodesta 1990, missä toimin mm. musiikinopettajana. Olen pyöräteiden suurkuluttaja. Toivoisinkin hyväkuntoisten, lisääntyvien väylien lisäävän liikunta-aktiviteettia ja sitä kautta etenkin fyysistä arjen hyvinvointia. Lapseni ovat jo lähes kaikki maailmalla ja aikaa jää mm. koiran kanssa samoilemiseen poluttomissa Julkujärven metsissä ja vapaan humppamuusikon työmaille.

torstai 10. tammikuuta 2013

1061

Hyvät ylöjärveläiset ja kaikki muutkin tätä lukevat!

Tänään torstaina 10.1.2013 Ylöjärven valtuustokauden ensimmäisessä istunnossa oli havaittavissa leppoisuutta ja avoimuutta, mutta myös hieman konservatiivisuuttakin. Vihreä valtuustoryhmä, kuten muutkin ryhmät, olivat keskiviikkona ottamassa maistiaisia valtuustoinfosta, missä meille esiteltiin visioita mm. seutuyhteistyösuuntauksista Tampereen kaupunkiseudulla seuraavalle reilulle 15:lle vuodelle. Lisäksi meille esiteltiin mahdollista seudullista älykkkääksikin tituleerattua katuvalaistusjärjestelmähanketta lähinnä pintaa hieman hivellen.

Erityisesti tänään mieltäni lämmitti tieto siitä, että kansalaiset ovat olleet erinomaisen (kouluarvosana 10) aktiivisia täällä kaupungissa ja näyttäneet kiinnostuksensa vaikuttamiseen. Voimansa kooten he ovat toimittaneet kuntalaisaloitteen juuri ennen valtuuston kokousta jatkavalle puheenjohtajalle, Leena Joensivulle, ja muille valtuustoryhmien puheenjohtajille delegaation voimin.

Aloite liittyy Tampereen läntisen junanratayhteyden linjausten suunnitteluun ja siinä Ylöjärvelle vaihtoehtoa, joka ei aiheuta luonnolle ylitsepääsemättömiä ja jopa korjaamattomia vaurioita harju- ja pohjavesialueilla.

Pro Harju- liike perustettiin syksyllä Hopeatien ja -raitin asukkaiden kuntalaisaktiivisuuden hedelmäksi ja sai erittäin korkeatasoisia asiantuntijalausuntoja sekä ennakkopäätöstietämystä alueellisesti mm. Pirkanmaan liitosta. Meitä nykyisiä kuntapäättäjiä haastetaan samalla arvovalitsemaan sekä ohjaamaan Pirkanmaan liittoa aktiivisesti kaavatyössä pitkin prosessia.

Päivän numero on tuo 1061. Niin moni allekirjoitti Ylöjärvellä tämän aloitteen, minä ja monet muut siinä mukana. Ymmärtääkseni suurimman osan valtuutetuistakin aloite on tavoittanut positiivisesti. Luulisi sitä tahtotilaa löytyvän, kun kyse on kaupungin omakin tavoitteellisuutensa luonnon monimuotoisuuden ja luontoarvojen säilymisessä. Näin toivon ja luulen niin järkisyiden olevankin.

Täältä löytyy hyvää luettavaa.

Pientä takaiskuakin valitettavasti tuli, sillä edellisen kauden vihreiden valtuustoryhmän ja etenkin Jussi Kytömäen tekemä valtuustoaloite lasten ja nuorten psyykkisen hyvinvoinnin tukipalvelujen kehittämiseksi sai vastoin syksyn valtuuston hyväksyntää kokea säästötoimenpiteitä. Jo sovitusta ammattiavun alkamisesta 1.3. 2013 luovuttiin ja siirrettiin Perusturvan säästösyistä alkamaan vasta syksyllä. Onko avuntarpeen kiireellisyys lapsiperheille suunnattua noin 36 000 euron arvoista? Valitettavasti se jää nähtäväksi Minna Sorsan ponsiehdotuksesta huolimatta. Tahtotila näkyikin jo heti ensimmäisessä istunnossa äänin 33-18. Valtapuolueet jyräsivät PS:a lukuunottamatta, eivätkä siis haluakaan parantaa varhaisen tuentarpeen kehittämistä ottamalla riskikortin...

Ja hyviäkin uutisia suoraan sivistystoimelta kaupunginjohtajan tiedottamana: Opetusministeriöltä ollaan saamassa 160 000 €, joilla palkataan perusopetukseen kolme koulukuraattoria!!! Sillä kohdennetaan onneksi tuota avuntarveryhmää ja toivottavasti jo siinä paljonpuhutussa varhaisessa vaiheessa.

Terveisiä täältä salin perältä!
Takapulpetin Vihreä-T

perjantai 19. lokakuuta 2012

Ääniä jaossa!

Hyvät kansalaiset, medborgare!

Olen vahvasti sitä mieltä, että musiikillakin voidaan tehdä hyvää. Aionkin nyt tehdä niin ja jakaa erään hengentuotteeni teille kaikille aivan ilmaiseksi henkilökohtaiseen käyttöönne. Valitettavasti kappaleen kaupallinen käyttö osittainkin kielletään tekijänoikeuksiin nojaten.

Taannoin tuli kirjoitettua, että tuo Vihreä-T kuulostaa hieman rap-artistilta. Eipä tuo niin kummallinen yhteensattuma ole, sillä jo 1980- luvun alussa tuli ajauduttua ajatuksissa tällaiseen touhuiluun mukaan.
Edellisessä työpaikassani, Porin Yyterin koululla ollessani, tulikin tehtyä koulun esittely hieman muista kouluista poiketen- räpäten. Kyseessä oli tuolloin Radio 894:n koululaistietovisailu.

Hyvien ystävieni Jukan ja Marjan hääjuhlaankin tuli askarreltua sellainen aiheeseen sopiva.

Nyt lupaukset täytyy pitää. Monien vuosien jälkeen Musataival esittää seuraavan kannanottobiisin:


Vihreä-T 43

Olkaa ystävällisiä, jakakaa biisiä mahdollisimman laajalle henkilökohtaiseen käyttöönne!



Koska tänne ei voi laittaa mp3:sta, pitääkin tehdä siitä "video", missä ei näy mitään muuta kuin vihreää... ja hieman muutakin...

Ota huumorilla, niin minäkin. Jaan pelkän ääneni myös FB:ssa, mikäli se luonnistuu.


maanantai 1. lokakuuta 2012

Vaalikoneet auki

Hei!
MTV3:n vaalikone aukesi. Käypä tutustumassa, onko Vihreä-T samoilla saloilla kanssasi.
Tästä koneeseen.

Samoin Ylen koneeseen.

Kehyskunnissa voitaisiin yhdessä muuten pohtia tuon Tampereen mahdollisen tunnelihankkeen mielekkyyttä ja tarpeellisuutta. Edelleen meillä on valmis junanrataverkosto, jota pienin lisäyksin etenkin kehyskuntiin, aktivoisi varmasti joukkoliikenteen kasvua ja poistaisi ruuhkia Rantatieltä tehden tunnelihankkeen ehkäpä kannattamattomaksi tässä vaiheessa.

torstai 27. syyskuuta 2012

Syrjäytynyt?

Luulin tähän saakka toimineeni täydessä uskossa ja täysin vapaaehtoisesti toista alan ammattilaista auttaen uuden koulutuskeskuksen, Valon, musiikkitarvikehankinnoissa luottaen, että opiskelijavirran alkaessa kaikki olisi valmiina paikoillaan. Teimme työmme hyvin koulun edustajina, vaikka en itse olekaan lukion opetushenkilöstöä.

Luettuani juuri äsken 26.9.2012 ilmestyneen Ylöjärven Uutisten artikkelin "Valon kuulumisia" s. 32, minulle alkaa pikkuhiljaa valjeta, mitä sana syrjäytynyt tarkoittaa!
Syrjäytynyt on tässä tapauksessa henkilö, musiikinopettaja, joka ei voi tehdä töitään ilman työkaluja! Tämähän on aivan pöyristyttävää! Uusi kaupungin kallein rakennus koulutuskeskus ei olekaan silkoa sisältä. Opetussuunnitelmaa ei voi toteuttaa ja noudattaa ilman tarvittavia työvälineitä. Sehän on virkavirhe! Voiko kirurgi leikata ilman skalpellia tai muuta teknologista apuvälinettä?

"Koulutuskeskus Valo on Ylöjärven historian kallein julkinen rakennus. Tilat, kalusteet ja laaja-alaisen oppimisympäristön työkalut ovat viimeisimpien suositusten mukaiset. Kuitenkin oppimisympäristön kriittinen menestystekijä on toimiva opiskelijahuolto." (lue kokonaan tästä)


Olen mielenkiinnolla seurannut myös Vihreiden ajamaa koulupsykologin mahdollisen viran täyttämishanketta jo keväällä ja olen päätökseen todella pettynyt. Hieman alle tuhannen (1000) ihmisen keskus vailla terveydenhuollon ammattilaista. Nyt säästetään ihan väärissä paikoissa. Ei ihme, että mm. tähän päätökseen turhautuneita valtuustolaisia ei asetu enää ehdokkaiksi.

Ei tekisi mieli olla töissä paikassa, missä ei ole työvälineitä. Tuntisin oloni voimattomaksi ja yksinäiseksi, unohdetuksi tai jopa syrjäytyneeksi. Voi kulttuurin varjelus ja vaikkapa juhlaperinteiden siirtämisen vaikeusaste seuraaville sukupolville sentään!

Kohta on Valon vihkiäiset.

Suosittelenkin ainoaksi ohjelmanumeroksi musiikin antina John Cagen teosta 4´33´´.

Tästä löytyy hyvää tietoa päättäjille.

torstai 20. syyskuuta 2012

Kohta tehdään numeroa!

Nyt lyhyesti väliaika tälle kuntavaalikierrokselle. Ylöjärven Vihreiden lista löytyy täältä.

Täältä löytyy puolestaan hyvää luettavaa ja katseltavaa vaalikonetta odotellessa. MTV3:n vaalikoneella voit pian käydä tarkistamassa, miten ajatuksemme ja arvomme kohtaavat...

perjantai 14. syyskuuta 2012

Rokkaako vanhuus?

En yritäkään kirjoittaa poliittisia lauseenvastikkeita, moniulotteisia sellaisia, vaan yhteistä kieltämme:

Kävin vanhusta, omaa isääni katsomassa. Onneksi hän on vielä virkeä ja hyvinkin omatoiminen. Liikkuminen tosin alkaa olla päivän jälkeen kyllä kivuliasta vanhuuteen liittyvien fyysisten kulumisten vuoksi. Juttelimme mukavia, niin kuin aina noin kerran viikossa, jolloin tapaamme kahvittelun merkeissä omassa lapsuudenkodissani. Kävimme illan pimeydessä muistelemassa hänen vaimoaan, äitiäni ja mummoa kauniisti hoidetulla hautausmaalla Pirkkalassa. Pieniä asioita varmaankin ikäiseni arjessa, mutta kuitenkin niin suuria isälleni - tuolle vanhukselle.

Valitettavasti maailma muttuu koko ajan, eivätkä kaikkien vanhat läheiset välttämättä asu nykyisen vahvan muuttoliikkeen vuoksi lastensa kanssa samoilla seuduilla.
Kuka ehtii? Kuka hoitaa? Kuka katsoo perään, antaa tarvittaessa lääkettä, käy kaupassa? Kaikki kotona asuvat vanhukset eivät tähän kykene. Niin tosiaan, onhan kunnilla omat mobilisoidut hoivayksikkönsä, mutta onko aikaa, aikaa, aikaa?

Edessämme on aina suuria haasteita niin vanhusten, vai pitäisikö sanoa ikääntyvien hyvinvoinnin turvaamiseksi, kuin myös siellä varhaisessa päässä lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvissä teoissa ja päätöksissä.

Töitä tarjolle! Kyllä omasta kylästä tekijöitä löytyy. Uusia ajatuksia ja käytännön toteutusmalleja kaivataan kaikilta meiltä, jotta jokaisen ääni saataisiin kuuluville. Meidän pitää rohkeasti ottaa osaa kaupungissamme tähän asioiden suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa.
Mielestäni varhainen puuttuminen voi tarkoittaa myös tätä! Hyvää suunnittelua ja laajaa osallistumista kuntalaisena/ kaupunkilaisena asioihin, jotka meitä eri elämänvaiheissa koskettavat.

Tästä linkistä tietoa upeasta tukikampanjasta keväälle 2013

Täältä löytyy se tutumpi tarina todellisuudesta. Suosittelen sivustolla surffailua muutenkin.